Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja

Kortteja, koruja ja kakkuja; pieniä kädentaitoja ja elämää... Minuun voi myös ottaa yhteyttä sähköpostilla, jos tekemäni tuotteet kiinnostavat. Minulla on toiminimi TaavaNainen 1970745-2, jonka puitteissa myyn tuotteita.

Pidän myös askartelukursseja pääkaupunkiseudulla tai Lahdessa, voit tilata minut kurssittamaan halutessasi. Kuvia ei saa kopioida ilman lupaani.

KAIKKI ANONYYMIEN KOMMENTIT TULLAAN POISTAMAAN!!

Translation by Google.

01.05.2008 - 10:45
Kun Maiju on taas nostanut postaustaan, ettei hän leimaa muille, niin kaikki tuntuvat siirtyneen minun kiusakseni. Olen nyt luvannut muutamalle, että leimaan, mutta jatkossa en leimaa kenellekkään. Mieluummin antaisin kotonani jokaisen leimata omilla musteillaan ja papereillaan itse tai pitämilläni kursseilla se on mahdollista myös minun papereilla ja musteilla.
Jos haluatte saada paljon leimattuja kuvia, niin sitä varten on oikein perustettu blogi, jonka löydät täältä.
Siellä on ohjeet kuinka leimaat, jotta kuvista on parhaiten hyötyä myös jatkossa. Sinun ei siis tarvitse sijoittaa kuin esim. kahteen uuteen leimasimeen ja saat tilalle yli sata kuvaa. Samalla saat koettua millaista on leimata paljon kuvia ja kuinka kaikki eivät mahdollisesti aina onnistu ja saat leimata uudestaan.
Olen toki sijoittanut paljon rahaa leimasimiin ja se on ollut minun ratkaisuni, mutta se vastineeksi saatu raha ei korvaa sitä menetettyä aikaa ja kuitenkin minä suhtaudun tähän harrastukseeni yhtä vakavasti kuin viralliseen työhönikin.


                                                      Photobucket                                           

Maiju kirjoitti 01.05.2008 - 11:07
Kiitos tästä napista... Sinun luvallasi sen varastan itselleni :)
Taava kirjoitti 01.05.2008 - 11:22
Maiju, totta kai sen saa ottaa, siis muutkin kuin sinä.
myy ja vilijonkka kirjoitti 01.05.2008 - 12:42
nappaan napin kun meilläkin os sama ongelma!
Satu kirjoitti 01.05.2008 - 19:59
Kiitoksia leimailu-blogini mainostuksesta :)
Tosiaankin tuo on kätevä tapa saada paljon kuvia, ja jos sitten käy niin että vielä jotain kuvaa tuntuu että on aivan pakko saada niin silloin siihen vain pitää satsata ja ostaa :)
Minullekin on tullut ostoehdotuksia leimatuista kuvista/vaihtopyyntöjä, ja vaikka itse teen kortteja vain harrastuksena omaan, vanhempien, ystävien ja läheisten käyttöön niin en jaksa hirveesti leimailla muille... En myyntiin ollenkaan, joskus jotain vaihtoa. Mutta tiedän tunteen, sama oli mullakin alkusyksystä...itsellä vain pari leimasinta niin olisi ihana vaihdella muiden kanssa....No nyt on magnolioita kertynyt 16 ja muita isoja toinen mokoma (plus pienet päälle)... Toiset satsaa tupakkaan/kaljaan/ kalliisiin harrastuksiin, minä askartelujuttuihin ;)
Satu vielä kirjoitti 01.05.2008 - 20:01
Tulipa pitkä sepustus ja vähän väliä piste piste piste x)
Taava kirjoitti 02.05.2008 - 04:01
Mainosta tai ei, mutta homma hoituu sitä kautta yllättävän kevyesti. Siis painolasti on sama kaikilla eikä vain yhdellä. Vaikka mulla on satoja leimasimia, niin nehän on mun.
Maarit kirjoitti 03.05.2008 - 01:25
Joskus täytyy pitää omistaan kynsin ja hampain kiinni :) Ja kohtahan saisit olla kaiken vapaa-aikasi vain leimailemassa toisille...
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Näin meillä

Blogikierros

Photobucket

Sponsorina KK:ssa




Photobucket

Linkit

http://mediaserver-2.vuodatus.net/g/35775/2093760.jpg

 - askartelukauppa

Paperella -askartelukauppa
Paperikierre -askartelukauppa
Finnstamper - suomalainen leimasinkauppa netissä
Angela - tukkukauppa netissä
TaavaNainen - hinnasto myymilleni tuotteille



Vierailijat

Kävijälaskuri
Ilmainen laskuri
Laskuri lisätty 03.11.06

Mukana

Mainosbanneri



Tässä nappi mun blogiin, jos haluat sen omaasi liittää.

Klikkaat bannerikuvaa ja kopioit kuvan hiiren oikealla näppäimellä,
luot laatikon ja liität kuvan hiiren oikealla näppäimellä laatikkoon.
Klikkaat kerran bannerikuvaa niin että kuvan ympärille tulee valkoiset laatikot.
Sen jälkeen valitset linkitys (maapallon kuva ylhäällä)
lisäät osoitteeni: http://taava.vuodatus.net
script-kehotteeseen kokonaisuudessaan ja klikkaat ok.
Sitten vain tallennat laatikon.
Koodirivin löydät kategoriasta ulkoasut.

kartta
Locations of visitors to this page
eXTReMe Tracker
Mainos