Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja

Kortteja, koruja ja kakkuja; pieniä kädentaitoja ja elämää... Minuun voi myös ottaa yhteyttä sähköpostilla, jos tekemäni tuotteet kiinnostavat. Minulla on toiminimi TaavaNainen 1970745-2, jonka puitteissa myyn tuotteita.

Pidän myös askartelukursseja pääkaupunkiseudulla tai Lahdessa, voit tilata minut kurssittamaan halutessasi. Kuvia ei saa kopioida ilman lupaani.

KAIKKI ANONYYMIEN KOMMENTIT TULLAAN POISTAMAAN!!

Translation by Google.

01.06.2008 - 15:41

Nyt olen sitten minäkin kokeillut leimasinten tekoa ja ei se niin vaan heti ekalla onnistunut ;-D
Ensin olin katsonut tätä videota hyvin tarkkaan ja sitten luin vielä Maijun ja Piian testailut. Maiju ja Heli tuli meillä käymään ja sitten saatiin ekat leimat tehtyä onnistuneesti.
Luin aiemmin, että leimat haisevat pahalle, mutta minusta ne eivät oikeastaan haise. Tulee sellainen pesuaineen tapainen tuoksu, mikä kyllä häviää jonkin ajan kuluttua. Ainakaan ei Riiviö kärsinyt astmansa kanssa hajusta.
Mutta siis ensin minä laitoin geelipussit jääkaappiin jo eilen ja sinne ne meinaan jättääkin, on sitten hyötyä tai ei.
Ensin pidin valon alla sen 2 min ja sitten 16 min. Pestessä ei kuitenkaan enää tullut mitään juoksevaa geeliä ulos ja lopputulos oli  noin 30 min kovetuksen jälkeen tällainen.

Kuten näette, leimat ovat tuhruisia. Nämä ovat kyllä myös pehmeämpiä kuin mihin ollaan totuttu eli painaa ei saa. Käytin kovetusnesteessä suolaa noin 1 tl, mutta pestessä meni sormi geelistä läpi ja leima repesi.

No toinen yritys oli vastaavanlainen, joskin nyt pidin 14 min ja yritin pestä varovaisemmin. Kovetusta taas noin 30 min, kun ei meinannut millään vaalentua. Tältä näyttää

Olen painanut tuossa keskimmäisessä Terve -leimasimessa liikaa, viereinen on sama leimasin. Siis tämä puolikas on leikattu tuosta alarivin leimasta, kun se ei kokonaan onnistunut. (Helin idea siis käyttää puolet, kun olisin itse jo heittänyt roskiin.) Pientä onnistumisen riemua kuitenkin ja nyt tajusin missä oli alunperin ollut vika.
Siis kolmas kokeilu oli 2 min, kääntö ja sitten 10 min. Kun aika oli kulunut, avasin geelipussin yhden sivun ja työnsin nesteen ulos. Sen jälkeen irrotin loput muovit ja pesin varovaisesti. On meinaan todella huokoista. Lisäsin suolaa 1 tl nesteeseen ja minusta nämä jo kelpaa ;-D
Näissä on siis kaksi pientä geelipussia käytetty yhtäaikaa ja pesu kesti hiukan eli siksi tuo alimmainen on hiukan söhröinen. Käytän sitä kuitenkin kirjekuoriin, joten toimii.


Itse leimasimet näyttää tältä

Ei niin kauniita kuin Finnstamperilla, mutta nämä onkin vain omaan käyttöön. Tätä Imegapac -settiä saa ostaa lisätarvikkeineen Heinikasta.

Edit. Lisään tänne vielä linkin yhteen Maijun postaukseen ongelman poistosta.

Maiju kirjoitti 01.06.2008 - 16:49
Hyvä, että näistä asioista puhutaan ääneen. Ei tarvitse kaikkien lyödä sitä päätään seinään :)
Itsekin kun olen miettinyt päähi puhki, että missä omissa harjoituksissa menee metsään... Luultavasti se on mennyt tuossa "huuhteluvaiheessa"... Nyt tiedän, että veden pitäisi olla aika kuumaa ja huuhtelun pitää tapahtua heti kun on valotettu.
Taava kirjoitti 01.06.2008 - 17:11
No ei minua ainakaan hävetä, etten heti onnistunut, joten voin ihan hyvin kertoa mokanneeni. Minä kokeilunhaluisena mielelläni testaan uusia juttuja, mutta ei se tarkoita sitä, että heti onnistun.
Heli Matero kirjoitti 01.06.2008 - 20:49
Oli todella mielenkiintoista seurata tuota leimanteko projektia. Ja ei kukaan ole seppä syntyessään...harjoitus tekee mestarin...
Iippa kirjoitti 01.06.2008 - 22:52
Aika hyviä tuloksia jo sulla, hienoja!! :) Seuraan mielenkiinnolla teidän kokeiluja.
amppa kirjoitti 02.06.2008 - 10:37
täälläkin yksi "utelias" odottelee millaisia tuotoksia vielä syntyy;)
Kallsar/Sari kirjoitti 02.06.2008 - 20:17
Nämähän alkavat olla jo tosi hienoja! Ehkä minäkin joskus tuommoisia hankin... Tai sitten en. Tyydyn vain katselemaan teidän kauniita aikaansaannoksia.
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Näin meillä

Blogikierros

Photobucket

Sponsorina KK:ssa




Photobucket

Linkit

http://mediaserver-2.vuodatus.net/g/35775/2093760.jpg

 - askartelukauppa

Paperella -askartelukauppa
Paperikierre -askartelukauppa
Finnstamper - suomalainen leimasinkauppa netissä
Angela - tukkukauppa netissä
TaavaNainen - hinnasto myymilleni tuotteille



Vierailijat

Kävijälaskuri
Ilmainen laskuri
Laskuri lisätty 03.11.06

Mukana

Mainosbanneri



Tässä nappi mun blogiin, jos haluat sen omaasi liittää.

Klikkaat bannerikuvaa ja kopioit kuvan hiiren oikealla näppäimellä,
luot laatikon ja liität kuvan hiiren oikealla näppäimellä laatikkoon.
Klikkaat kerran bannerikuvaa niin että kuvan ympärille tulee valkoiset laatikot.
Sen jälkeen valitset linkitys (maapallon kuva ylhäällä)
lisäät osoitteeni: http://taava.vuodatus.net
script-kehotteeseen kokonaisuudessaan ja klikkaat ok.
Sitten vain tallennat laatikon.
Koodirivin löydät kategoriasta ulkoasut.

kartta
Locations of visitors to this page
eXTReMe Tracker
Mainos