|
Kirjoittaja
Kortteja, koruja ja kakkuja; pieniä kädentaitoja ja elämää... Minuun voi myös ottaa yhteyttä sähköpostilla, jos tekemäni tuotteet kiinnostavat. Minulla on toiminimi TaavaNainen 1970745-2, jonka puitteissa myyn tuotteita.
Pidän myös askartelukursseja pääkaupunkiseudulla tai Lahdessa, voit tilata minut kurssittamaan halutessasi. Kuvia ei saa kopioida ilman lupaani. KAIKKI ANONYYMIEN KOMMENTIT TULLAAN POISTAMAAN!! Translation by Google. Kategoriat
Arkisto
2012 2011 2010 2009 2008 2007 2006
|
13.03.2009 - 08:17
No niin, vielä tämän päiväinen rutistus edessä ja homma alkaakin olla sunnuntain Leimailutaivasta varten kasassa. Päivittelin sivulle parit uudet jutut äskettäin. Kiitoksia kaverit, että kunnioititte toivettani pitää puhelinlinjat vapaina, olen ollut eilen varsin ahkera. Kaikki ennakkotilaukset ovat saapuneet, vaikka vielä eilen hiukan jännitin, että ehtiikö viimeinen paketti perille ajoissa, mutta sekin on onneksi saapunut. Älkää kuitenkaan hoppuilko niiden kanssa... sunnuntai koittaa yllättävän pian ;-D Lisäksi ehdimme saada vielä yhden sponsorinkin mukaan ja tämän päivän posti ei ole edes saapunut vielä. Vieläköhän mahtuu yllätyksiä joukkoon... Ja miksi eilen ja toissapäivänä oli niin kiirettä... siis pakettien noutamisen ja vastaanottamisen lisäksi, pienten teille varattujen yllätysten... Aina on aikaa leipoa kakkua tai kaveria autoin hädässä, kun gluteenitonta tarjottavaa piti olla eli Gluteeniton Britakakku. Tämä on todella hyvää, vaikka ehkä ei näytä päältä päin siltä ;-D ja nopea tehdä.
Jehkotar kirjoitti 13.03.2009 - 11:56
Muista, mua saa illalla nakkitaa... kuten tiedät, mun kädet ja suu käyvät hyvin yhteen :D
Taava kirjoitti 13.03.2009 - 12:13
Olen mä laskenut sen varaan ja sitä paitsi, mä käsken varmaan kaikkia muitakin kuten huomenna ja sunnuntaina ;-D
Jehkotar kirjoitti 13.03.2009 - 14:47
lapsen vahti kun saapuu, niin mä starttaan.. see you alligater!
Anne/Craftica kirjoitti 14.03.2009 - 09:32
Kääääkkk... kylläpä huominen tulee pian :). Kyllähän tätä on odotettukin :). Huomenna nähdään!
|
Näin meillä
Linkit
Paperella -askartelukauppa
Paperikierre -askartelukauppa
Finnstamper - suomalainen leimasinkauppa netissä
Angela - tukkukauppa netissä TaavaNainen - hinnasto myymilleni tuotteille
Vierailijat
Mainosbanneri
Mainos
|