Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja

Kortteja, koruja ja kakkuja; pieniä kädentaitoja ja elämää... Minuun voi myös ottaa yhteyttä sähköpostilla, jos tekemäni tuotteet kiinnostavat. Minulla on toiminimi TaavaNainen 1970745-2, jonka puitteissa myyn tuotteita.

Pidän myös askartelukursseja pääkaupunkiseudulla tai Lahdessa, voit tilata minut kurssittamaan halutessasi. Kuvia ei saa kopioida ilman lupaani.

KAIKKI ANONYYMIEN KOMMENTIT TULLAAN POISTAMAAN!!

Translation by Google.

19.11.2011 - 08:48

 Kävin eilen Tampereen messuilla... minusta paikalla oli paljon enemmän väkeä kuin ennen. Tai ainakin olin omasta mielestäni ajoissa paikalla, kun saavuin 15 min ennen ovien avaamista ja pääsin sitten jonoon noin 100 metrin päähän ovelta. ;-D Aikaisemmin olen ollut lähes oven rivassa kiinni siinä vaiheessa. 

Unohdin lisäksi kamera kotiin, mutta ei siitä mieleni ollut pahoillaan, kun messujen ulko-ovessa oli jo iso lappu, että kuvaaminen kielletty. Tosin pienellä siinä luki, että saa kuvata näytteilleasettajan luvalla, mutta olipahan yksi homma vähemmän siinä vaiheessa.

Mulla ei ollut tällä kertaa mitään ostoslistaa tehtynä, koska varastonarvo täällä meillä on kieltämättä hiukan suuri... joten varsin maltilliset ostokset oikeasti tein, mulle jäi jopa rahaa lompakkoon ja lainasinkin eräälle toiselle, joka ei ollut muistanut käydä automaatilla. 

Joulukortteja varten en oikeastaan enää olisi tarvinnut mitään, mutta Inkadinkadon leimasimet vaan on niin mun tyylisiä, että sorruin ja kun SInelli ei niitä enää tilaa, niin tätä mulla ei vielä ollut.

Photobucket

Tässä vielä lumihiutale, jota mulla ei ollut ja avaimet on vaan muuten niin ihania...

Photobucket

 Isänpäivä meni, mutta se tulee onneksi joka vuosi yhtä varmasti kuin joulu ja miehisiin kortteihin on hiukan liian vähän tarvikkeita.

Photobucket

Myös nämä leimasimet näin taustoina korteissa, varsinkin tuohon Eiffel-torniin ihastuin, kun se oli niin iso. Yleenäs näkee vaan pieniä.

Photobucket

Ja pullon korkit ostin, kun niitä en ole vielä testannut ja vähän kuin Taikan Anun kanssa niitä yhdessä hypisteltiin.

Photobucket

Tuttuja näin paljon, vaikka montaakaan sanaa en vaihtanut... Tainan, Katjuskan, Mummelin, Maaretin, Minna K:n, Jehkon, Arja L:n, Taikan Anun, Lilan ja Apriksen nyt ainakin ja muutaman muun tutun kasvon, mutta nimistä ei niin tietoa. Mulla on hyvä kasvomuisti, mutta nimet menee auttamattomasti sekaisin. 

Yksin on hyvä kulkea tällaisilla messuilla, niin saa kastoa just ne jutut, mitkä itseään kiinnostaa eikä tartte junnata jonkun muun takia, ihan vaan kaikella kunnioituksella kavereita kohtaan. Klemmarikellarissa viihdyin kyllä kanssa aika pitkään juttelemassa ja parin muun kaverin luona... Lasini tekee ihania lasitöitä ja Jarna Schild keramiikkaa. 

Kataris kirjoitti 19.11.2011 - 09:59
Oi että mitä kaikkea ihanaa mukaasi onkaan sieltä lähtenyt <3

En itse päässytkään, mutta ei se lippu hukkaankaan mennyt, vaihdoin sillä kummiltani itselleni villasukat jotka hän on itse tehnyt. Ja lupasi hän laittaa moiset myös muulle perheelleni joten ei huonompi kauppa sekään.
Ja usko vain, että tenttaan hältä niistä messuista kunhan soittelen hälle päin. Saa luvan kertoa AIVAN KAIKEN näkemänsä sieltä :)

Mukavaa viikonloppua sinulle!
Pirkkis kirjoitti 19.11.2011 - 10:03
Ihana tuo joulupukki -setti ♥. On kyllä niin mun tyylisiä leimasimia.
Taina kirjoitti 19.11.2011 - 11:00
Moikka kaimaseni!! Kiitos vielä korttitelineestä.Eipä sitten enää törmätty, vaikka mekin kuuteen asti messuilla koluttiin. Paljon kaikkea kivaa olet löytänyt. Minä keskityin tänä vuonna enemmän muihin kuin kortteiluostoksiin. Kuvia ja blogipäivitystä laittelen kunhan ennätän:))
Maaret kirjoitti 19.11.2011 - 14:12
Ihmeen maltilliset ostokset sulla, vaan näkisitpä mun, pistän paremmaksi:) Vain yksi leimasin, yksi stanssi ja trikookuteita :)
Apris kirjoitti 19.11.2011 - 17:40
Kivat ostokset olet tehnyt. Tuo lumihiutaleen hankkimatta jättämäinen harmittaa ihan pikkasen, mutta niillä mennään mitä tuli hankittua = ei ainuttakaan leimasinta =D
Oli kiva törmäillä.
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Näin meillä

Blogikierros

Photobucket

Sponsorina KK:ssa




Photobucket

Linkit

http://mediaserver-2.vuodatus.net/g/35775/2093760.jpg

 - askartelukauppa

Paperella -askartelukauppa
Paperikierre -askartelukauppa
Finnstamper - suomalainen leimasinkauppa netissä
Angela - tukkukauppa netissä
TaavaNainen - hinnasto myymilleni tuotteille



Vierailijat

Kävijälaskuri
Ilmainen laskuri
Laskuri lisätty 03.11.06

Mukana

Mainosbanneri



Tässä nappi mun blogiin, jos haluat sen omaasi liittää.

Klikkaat bannerikuvaa ja kopioit kuvan hiiren oikealla näppäimellä,
luot laatikon ja liität kuvan hiiren oikealla näppäimellä laatikkoon.
Klikkaat kerran bannerikuvaa niin että kuvan ympärille tulee valkoiset laatikot.
Sen jälkeen valitset linkitys (maapallon kuva ylhäällä)
lisäät osoitteeni: http://taava.vuodatus.net
script-kehotteeseen kokonaisuudessaan ja klikkaat ok.
Sitten vain tallennat laatikon.
Koodirivin löydät kategoriasta ulkoasut.

kartta
Locations of visitors to this page
eXTReMe Tracker
Mainos