Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja

Kortteja, koruja ja kakkuja; pieniä kädentaitoja ja elämää... Minuun voi myös ottaa yhteyttä sähköpostilla, jos tekemäni tuotteet kiinnostavat. Minulla on toiminimi TaavaNainen 1970745-2, jonka puitteissa myyn tuotteita.

Pidän myös askartelukursseja pääkaupunkiseudulla tai Lahdessa, voit tilata minut kurssittamaan halutessasi. Kuvia ei saa kopioida ilman lupaani.

KAIKKI ANONYYMIEN KOMMENTIT TULLAAN POISTAMAAN!!

Translation by Google.

04.12.2011 - 21:26

 Tänään kävin elämäni ekaa Naisten Joulumessuilla Wanhassa satamassa... en tiedä mitä yleensä olen itsenäisyyspäivän aikaan puuhannut, etten ole sinne ehtinyt. Tai kai mulla on ollut yhtä kiire joulujuttujen kanssa kuin nytkin, mutta tänään annoin itselleni hetken aikaa eli onneksi tämäkin asia on nyt korjattu ja messut nähty.

Minunkin tuotteitani siellä on myynnissä Ushman pöydällä ja kävin katsomassa kuinka kauppa käy ;-D 

Parit joululahjat löytyi matkalta, mutta ei niistä sen enempää... Tämän kauniin mini kokoisen piparkakkutalon kuitenkin haluan teille esitellä

Photobucket

Tämän koko on noin 10x 15cm eli ihan postikorttikokoa ,-D

Messut jatkuvat vielä ti 6.12. asti, joten käykäähän ihmeessä katsomassa mitä kaikkea sielä on. 

Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Näin meillä

Blogikierros

Photobucket

Sponsorina KK:ssa




Photobucket

Linkit

http://mediaserver-2.vuodatus.net/g/35775/2093760.jpg

 - askartelukauppa

Paperella -askartelukauppa
Paperikierre -askartelukauppa
Finnstamper - suomalainen leimasinkauppa netissä
Angela - tukkukauppa netissä
TaavaNainen - hinnasto myymilleni tuotteille



Vierailijat

Kävijälaskuri
Ilmainen laskuri
Laskuri lisätty 03.11.06

Mukana

Mainosbanneri



Tässä nappi mun blogiin, jos haluat sen omaasi liittää.

Klikkaat bannerikuvaa ja kopioit kuvan hiiren oikealla näppäimellä,
luot laatikon ja liität kuvan hiiren oikealla näppäimellä laatikkoon.
Klikkaat kerran bannerikuvaa niin että kuvan ympärille tulee valkoiset laatikot.
Sen jälkeen valitset linkitys (maapallon kuva ylhäällä)
lisäät osoitteeni: http://taava.vuodatus.net
script-kehotteeseen kokonaisuudessaan ja klikkaat ok.
Sitten vain tallennat laatikon.
Koodirivin löydät kategoriasta ulkoasut.

kartta
Locations of visitors to this page
eXTReMe Tracker
Mainos