Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja

Kortteja, koruja ja kakkuja; pieniä kädentaitoja ja elämää... Minuun voi myös ottaa yhteyttä sähköpostilla, jos tekemäni tuotteet kiinnostavat. Minulla on toiminimi TaavaNainen 1970745-2, jonka puitteissa myyn tuotteita.

Pidän myös askartelukursseja pääkaupunkiseudulla tai Lahdessa, voit tilata minut kurssittamaan halutessasi. Kuvia ei saa kopioida ilman lupaani.

KAIKKI ANONYYMIEN KOMMENTIT TULLAAN POISTAMAAN!!

Translation by Google.

29.12.2011 - 18:15

 Lähetin tänä vuonna yli 60 korttia, määrä on kasvanut tasaisesti joka vuosi, mutta silti mulle käy joka kerta näin:

Mä lähetän kortteja hyville asiakkaille, ystäville ja niille, joiden kanssa teen yhteistyötä. Sukulaisia harvoin muistan, kun en ole heidän kanssaan muutenkaan tekemisissä. Joskus joku saattaa unohtua joukosta ja sitä taas harmittelen, että saakeli, kun unohtui ja ei kun lähettämään vielä. Mä tein viime jouluna tarralaput osoitteista koneelle ja kun juhannuksen aikoihin kone hajosi, niin enpä sitten ollut muistanut ottaa siitä varmuuskopiota tai sitten olen vaan tallettanut sen nyt johonkin epäloogiseen paikkaan, koska en löytänyt. 

No eipä tässä mitään, omasta mielestäni olen toiminut parhaaksi katsomallani tavalla ja ajoissakin olen korttieni kanssa aina liikkeellä. Huolehdin vielä, että Mammallekin on kortit valmiina viimeistään itsenäisyyspäivänä kirjoitettaviksi. 

Ja sitten käy taas näin... saan paljon kortteja, mutta en juurikaan niiltä joille, olen itse lähettänyt ;-D Tässä tämän kertainen saalis, josta varsin kiitollinen olen. Ja sinä, joka l'hetit minulle kortin, mutta et saanut sitä minulta: oliko pakko yllättää?

Photobucket

 Pitäisiköhän lopettaa korttien lähettäminen, kun aina tulee lähetettyä ne ns. "väärille" henkilöille ,-D Ei vaan, ei pidä kuvitella turhia, jos on sattunut korttini saamaan ilman, että on minulle lähettänyt... eikä sen myötä tarvitse minulle korttia ensi jouluna laittaa, mutta kuinka monelle muulle käy myös näin?

20.12.2011 - 08:45

 Pieniä pakettikorteja tai tageja tarvitaan aina... sponsoripalkintojen mukaan jotain pientä... 

Olin KK:n haasteen sponsorina ja laittelin sitten palkinnon mukana pienen kortin menemään, tällaisen nopsaan tehdyn. 

Photobucket

Palkinnoksi laitoin pientä askartelutarviketta, koska voittaja asui aikas kaukana eikä pääse saapumaan Leimailutaivaaseen. 

09.12.2011 - 15:49

 Toinen minikortti, joskin olen palannut takaisin joulun ääreen.

Photobucket

Taustan olen tehnyt Blockseilla, joihin ihastuin Helsingin messuilla

08.12.2011 - 14:16

 Itsenäisyyspäivänä kirjoittelin joulukorttini valmiiksi ja eilen vein postiin 64 korttia... olen ylpeä itsestäni, että pysyin aikataulussa.

Vielä kuitenkin kokeilin, että toimivatko Mementon musteeni, kun en niitä ole Stampin upin musteiden hankkimisen jälkeen käyttänyt. Sopivat minusta kuitenkin näiden leimasimien kanssa loistavasti yhteen... 

Photobucket

 Eilen sataneen lumen myötä alan saada itseni oikein vauhtiin askartelujen kanssa ja nyt ollaan jo loppu suoralla ,-D Saattaa asiaan kyllä vaikuttaa löytämäni lemppari joululevyni; Sarin Joulu, joka soi nyt yötä päivää... 

08.12.2011 - 09:07

Kurssit on tältä vuodelta ohi; Distressien mustetyynyt on täytetty ja ne on laitettu joululomalle.

Tässä joulukorttiaskartelujen välissä aloin miettimään, että kuinkahan monta rullaa teippiä mahtaa tämän vuoden askarteluihin kulua ja niin jätin tyhjät teippirulla-aihiot säilöön ja kyllä niitä jokunen on kulunut... tässä ei ihan kaikki ;-D

Photobucket

Näistä piti tekemäni vauvakortteja, kun niistäkin alkaa olla huutava pula, mutta päädyin kuitenkin joulukortteihin... enkelit ovat olleet kovin suosittuja tänä vuonna. 

Photobucket

Helistimenä on tähtipaljetteja, kimalletta, 2mm helmen puolikkaita ja "lasimurskaa". 

29.11.2011 - 18:42

 Luulin tämän jo viime viikolla olevan viimeinen jouluaskarteluni ja olin niin iloinen, että saan levätä jo tässä vaiheessa, ennen joulukuuta... 

Photobucket

 Pah, ollaan matkalla Seinäjoelta kotiin ja työllistävät vaikutukset alkavat oitis... mutta niistä lisää hiukan myöhemmin. 

29.11.2011 - 10:40

 Vihreä on mun lempiväri, mutta kortteina teen kuitenkin useinmiten sinistä... tässä kohtaa kuitenkin tykkään, että vihreä on toimiva.

Photobucket

Näitäkin toteutin useita...

28.11.2011 - 09:37

 Erilaiset myyjäiset ovat minunkin askarteluihin saaneet vauhtia viimeisen kahden viikon aikana.

Tässä yksi kynttiläkortti, näitä on tehty samoilla papereilla useita. Hyvin yksinkertainen toteutus.

Photobucket

26.11.2011 - 09:20

 Ja vielä tämä... samaa perussarjaa idealla vähän on enemmän. 

Photobucket

25.11.2011 - 08:18

 Nämä valmiista kuvista tehdyt kortit on nopeita, onneksi. Näin joulun aikaan ne pelastaa paljolta...

Photobucket

 Ja taas jatketaan... on Black Friday tänään ja mäkin jo shoppasin apple storessa...

24.11.2011 - 19:14

 Kulkuset ja joulukellot on myös mun suosikkeja, vaikka kilinästä en niin ehkä pidäkkään...

Photobucket

Photobucket

Mun joululevy on nyt kateissa... luulin sen vieneeni autoon, mutta en löytänyt sieltäkään ja harmikseni mun suosikkia ei löydy Youtubesta tai Spotifystä... 

24.11.2011 - 13:11

 Joulukortteja olen täällä urakoinut vaihteeksi...  olen päättänyt, että nyt tehdään eikä meinata ja käytetään myös samalla vanhaa varastoa pois... ainoastaan korttipohjia saa ostaa tarvittaessa lisää. 

Photobucket

 Toinen vielä samalla kuvalla.

Photobucket

23.11.2011 - 10:16

 Tämäkin sarjassamme vanhaa varastoa kaapista ulos... 

Photobucket

vähän sentään jouluun punaista...

22.11.2011 - 18:11

En ole nyt tänä syksynä löytänyty mieleisiäni joulupapereita... en niitä kyllä kovin innokkaasti ole etsinytkään, mutta tähän korttiin päätin sitten uhrata näitä kirjoituspapruja, joita olen hautonut muutaman vuoden... ;-D

Photobucket

 Vaikka yleensä joulukorttini ovat pelkkiä sinisiä lumihiutaleita, niin kaipaan jotain ruskeaa, vintagea... varsinkin, kun tilauksista on selvittävä...

18.11.2011 - 08:55

 Pakattu on ja jopa hiukan valvottu tai siis herätty aikaisin näiden kanssa. 

Photobucket

Photobucket

Photobucket

Mutta nyt messuillaan sitten Tampereella.

17.11.2011 - 07:50

 Mun tämä ja viime viikkokin on mennyt kynttiläkorttien kanssa...

Tässä teille pientä esimakua... ei mitään ihmeellisyyksi, mutta on niitä väännetty... jokaista kuviopaperia vastaan löytyy 4 tai 8 tai joitain jopa 12 kpl. 

Photobucket

Photobucket

Photobucket

Pakkaaminen on hiukan ongelma, mutta kuviopapereita saa hyvin tuhlattua.

02.11.2011 - 12:20

 Pakko hiukan värittää, kun lumiukot näyttäisi hiukan hassuilta ilman... tämä lähinnä mallikortiksi kursseille. Ei tuloe tavaksi ;-D

Photobucket

Oli puhetta KK:ssa, että mikä on minusta paras valkoinen peittävä muste ja se on Adirondackin Snow cap. Tässä lähikuvaa kyseisestä musteesta mustalla. 

Photobucket

 Ja tähän halusin kuvata käyttämäni tarvikkeet... Väritin nyt poikkeuksellisesti Mementon kynillä, joilla ensin väritin akryylipalikkaan ja otin värin siitä ensin säiliösiveltimellä ja lopuksia vesivärisiveltimellä. Sama systeemi toimii ihan lasten vesiliukoisilla tusseilla, jos et satu omistamaan vesivärejä, akvarellikyniä tai Distressejä. Kaiken ei aina tarvitse olla niin kallista...

Photobucket

25.10.2011 - 14:14

 Samaa pohjakaavaa käytän tässäkin kortissa, kuin niin monissa aiemmissakin. Tässä kuitenkin yksi vaihtoehto joulukortille, jonka tein uusilla Artemion leimoilla. 

Photobucket

Nauhoja tykkään yhtä paljon käyttää korteissa kuin koukeroitakin, mutta olen nyt koittanut koukeroita välttää joulukorteissa, säästän ne kesään ;-D

25.10.2011 - 10:09

 Pitihän sen testata vielä sama joulupallo myös vihreänä ja koristeet kohojauheella. Muut värit löydät täältä.

Eli mä ehdin leimailla eilen ensin vihreät pallot valmiiksi ja sitten menin laittamaan ruokaa ja söinkin vielä ennen kuin palasin pöytäni ääreen. Vasta tässä vaiheessa leimasin koristeet Versamarkilla ja käytin hopeista kohojauhetta, jossa oli kimalletta mukana.

Photobucket

 Olin tätä kokeillut aiemmin niin, että kuivasin pallot kuumailmapuhaltimella, mutta se ei riittänyt. Kohojauhe tarttui silti koko palloon kiinni ja ei vastannut tarkoitusta. Eli tällä tavalla tehtynä voisi leimata kaikki joulupallot valmiiksi ja tehdä sitten vaikka rusetit valmiiksi ja leikellä taustapaperit + kiinnittää teipit, että voisi siirtyä koristeluvaiheeseen. 

Photobucket

24.10.2011 - 08:56

 Ostin tämän leimasinsetin lauantaina ja tässä on sitten mun tulevat joulukortit... Setistä hyödynnetty neljä leimasinta tähän yksinkertaiseen korttiin käyttäen masking-tekniikkaa apuna. Kaikki tarvikkeet, lukuunottamatta lumihiutalepaljettia, Sinellistä. Tekstileimasin on normivarustoa, löydät sen täältä

Photobucket

Photobucket

Photobucket

Vihreänäkin tämä pitää ehdottomasti kokeilla... Kuvissa ei ikävä kyllä näy, että pallojen koristeet olen käynyt läpi vielä Gelly Rollin clear star-kynällä. Kimalleliimakaan ei olisi tässä kohtaa huono vaihtoehto... Näitä on kiva tehdä sarjana ja joulukorttiongelma on ratkaistu. 

Näin meillä

Blogikierros

Photobucket

Photobucket

Sponsorina KK:ssa




Photobucket

Linkit

http://mediaserver-2.vuodatus.net/g/35775/2093760.jpg

 - askartelukauppa

Paperella -askartelukauppa
Paperikierre -askartelukauppa
Finnstamper - suomalainen leimasinkauppa netissä
Angela - tukkukauppa netissä
TaavaNainen - hinnasto myymilleni tuotteille



Vierailijat

Kävijälaskuri
Ilmainen laskuri
Laskuri lisätty 03.11.06

Mukana

Mainosbanneri



Tässä nappi mun blogiin, jos haluat sen omaasi liittää.

Klikkaat bannerikuvaa ja kopioit kuvan hiiren oikealla näppäimellä,
luot laatikon ja liität kuvan hiiren oikealla näppäimellä laatikkoon.
Klikkaat kerran bannerikuvaa niin että kuvan ympärille tulee valkoiset laatikot.
Sen jälkeen valitset linkitys (maapallon kuva ylhäällä)
lisäät osoitteeni: http://taava.vuodatus.net
script-kehotteeseen kokonaisuudessaan ja klikkaat ok.
Sitten vain tallennat laatikon.
Koodirivin löydät kategoriasta ulkoasut.

kartta
Locations of visitors to this page
eXTReMe Tracker
Mainos