|
Kirjoittaja
Kortteja, koruja ja kakkuja; pieniä kädentaitoja ja elämää... Minuun voi myös ottaa yhteyttä sähköpostilla, jos tekemäni tuotteet kiinnostavat. Minulla on toiminimi TaavaNainen 1970745-2, jonka puitteissa myyn tuotteita.
Pidän myös askartelukursseja pääkaupunkiseudulla tai Lahdessa, voit tilata minut kurssittamaan halutessasi. Kuvia ei saa kopioida ilman lupaani. KAIKKI ANONYYMIEN KOMMENTIT TULLAAN POISTAMAAN!! Translation by Google. Kategoriat
Arkisto
2012 2011 2010 2009 2008 2007 2006
|
17.02.2011 - 19:19
Olen tässä muutaman illan harjoitellut lomaa ja huomenna se sitten alkaa, ihanaa. En meinaa tehdä mitään, en edes askartele. Flunssan ja jälkitaudin jäljiltä olen aivan poikki, olen juuri ja juuri jaksanut käydä töissä. Lisäksi sain tänään diagnoosin, että mikä mua mahtaa vaivata... käteni leikattiinkin ehkä turhaan, varsinkin kun oireet eivät ole poistuneet. Joten nyt keskityn hetkeksi itseeni ja nähdään Intohimona Skräppäyksessä. 19.01.2011 - 20:47
Nyt ihan askarteluista poiketen, joskin ehkä sitäkin auttaen... kävin tänään fysikaalisessa olka- ja kyynärpääni takia. Käsi ei siis ole leikauksesta huolimatta aivan kunnossa. Mutta katsokaas millaisena se hoitaja poika mut lähetti kotiin... naisille pinkkiä!! Tämä teippi yltää kämmen selästä kyynärpäähän ja sitä pitää pitää vähintään 3 päivää, saa käydä suihkussa jne. Kuvakulma on hiukan outo, mutta neiti ei suostunut kuvaamaan. Yritänpäs säästää sitä, että Riksussa näette ;-D 12.08.2010 - 17:02
Tiesin, että töiden aloittaminen pitkän kotona olon jälkeen ei ole helppoa, mutta en uskonut se olevan ihan näin vaikeaakaan. Käsi särkee ja Buranan voimilla olen tehnyt työni, nukkunut yöni ja vielä tässä kiireellä pakannut Lindan leimasimia, jotta saan ne postiin mahdollisimman pian. Leikkauksesta kulunut eilen 8 viikkoa ja nyt täytyy miettiä, että pystynkö jatkamaan omassa työssäni enää lainkaan. Morkkis on nyt siitä, että yleensä joka päivälle olen pyrkinyt saamaan jotain postattavaa, mutta ei onnistu tällä viikolla sitten millään. Nyt alan meinaan vääntää kakkuja viikonloppua varten, kaverini täyttävät 80v (kaksossiskokset) ja talkooapuja kysyttiin... mitäpä minä muuta olisin osannut ja onneksi kättä ajatellen on Kenwood. Tai tietysti lahjaksi sai antaa jonkin ohjelmanumeron, ei muita lahjoja... Täytyy vissiin nämä ei askartelevat ihmiset tutustuttaa leimailusaloihin tagien merkeissä, vai mitäs mieltä olette? 03.07.2010 - 11:16
Mä olen vallan ihastunuut tähän sulkaleimasimeen, joten sen taas kaivoin esiin... Pidän myöskin tämän tagin muodosta ja koosta, sopii niin moneen. Täytyy myös sanoa, että sen verran totuin tuohon kahden viikon lekotteluun, että näin kauniina päivänä taidan jatkaa samaa linjaa ;-D Totta puhuakseni tarvitsen vielä aika paljon jumppaa, jotta käteen palautuu voimat ja itse haavakin on sen verran kipeä, ettei ihan kaikkea voi tehdä. 30.06.2010 - 12:50
Tänä aamuna olin jo klo 7 jonossa terveysasemalle, että pääsen mahdollisimman nopsaan poistattamaan tikit. Meillä siis aukeaa ovet klo 7.15 terveysasemalle, jolloin labra aukeaa, mutta silloin saa haettua jonotusnumeron myös päivystykseen. Kävin sitten siinä välissä kaupassa, kun Riiviö ja Saga eilen koristelivat mun käsipaketin niin komiasti, etten viitsinyt jäädä aulaan istumaan ihmeteltäväksi. Paketin alta paljastui 6 tikin haava... aika siistikin vielä. Nyt vaan paljon rasvaa päälle, ettei tule haavan reunoista kovia ja tuo hilseilevä ihottuma peukalon ja haavan välissä kaipaa myös näin kahden viikon tauon jälkeen hoitoa... 16.06.2010 - 20:09
Kiitoksia kaikille hienoista sanoista, myös Riiviö on kiitollinen kannustuksesta. Eeppilän Heli haki minut aamulla sairaalaan, haastatteli leikkausta varten ja piti huolta leikkauksen jälkeen. Parempaa hoivaa en olisikaan tälle päivälle voinut toivoa. Lääkitys on kohdallaa ja elämäkin alkaa hymyillä, vaikka huomenna kai ne kivut tulevat vastaan. Pakettini näyttää tältä Nyt nuo tilaustyöt saavat hiukan odotuttaa itseään ;-D Kirjoitti Mustin puolesta sihteerikkö Riiviö. 16.06.2010 - 08:06
Useinkaan en kerro omia henk.koht. asioitani täällä blogissa, varsinkaan jos ne eivät häiritsse bloggaamistani... Kuitenkin osa teistä tietää, että olen odottanut käsileikkausta ja tänään on sitten vihdoin se päivä... oikea käteni leikataan. Näin oikeakätisenä se on tuottanut hiukan huolta etukäteen ja nyt viikon verran olen tehnyt erinäisiä valmisteluja sitä varten...
ja kaikki tämä, koska en tiedä kuinka pian paranen ja pystyn taas toimimaan kuten ennen. Itse leikkaus ei mua pelota, en ole sen kaltainen ihminen, mutta se avuttomuus, joka siitä seuraa, suoraan sanoen ärsyttää. En ole tottunut pyytämään apua joka päiväisissa asioissa, koska olen pärjännyt ilmankin ja nyt epävarmuus siitä, että näin saattaa käydä, ärsyttää suunnattomasti. Täytyy vaan sanoa, että tässä kohtaa en haluaisi olla yksinhuoltaja, vaikkakin Riiviö on varsin iso jo, mutta ei kuitenkaan aikuinen. Nyt jo pelkästään se, etten voi ajaa autoa, on todella raivostuttavaa. Tosin minulla on edelleen paha flunssa ja ihottumaa leikattavassa kädessä ja nämä eivät papereiden mukaan ole sallittuja juttuja. Olen kuitenkin ollut yhteydessä sairaalaan, joten tänään katsotaan lopullinen tilanne. Pitäkää nyt kuitenkin peukkuja, että minut vihdoin leikataan... olen tätä leikkausta odotellut kotona nyt 30.5.2009 lähtien eli reilun vuoden... Itse olen positiivinen ja siksipä sanonkin, että tuo pikku apulaiseni toimii sihteerikkönä ja kertoo uusimmat uutiset leikkauksen jälkeen, kun olen palannut kotiin ja mahdollisesti saatte kuvaa siitä, että miltä se mun esteeni näyttää. Hei siihen asti. |
Näin meillä
Linkit
Paperella -askartelukauppa
Paperikierre -askartelukauppa
Finnstamper - suomalainen leimasinkauppa netissä
Angela - tukkukauppa netissä TaavaNainen - hinnasto myymilleni tuotteille Vierailijat
Mainosbanneri
Mainos
|